Lonely Rider

Jou !

Kaikkea epämääräistä ja määräistä on taas mennyt tapahtumaan viime entrystä.
Haluaisin kuitenkin paneutua viime viikonloppuun, jolloin vietin lähes kokonaista KOLME PÄIVÄÄ itseni seurassa. Lauantaina en äs-marketin työssäoloa lukuun ottamatta nähnyt juuri ketään tuttua naamaa, paitsi äitini. Päätin viettää loppuiltani hänen seurassaan, mutta olin kuitenkin niin kuoleman tylsistynyt joten päätin hypätä junaan ja katsastaa Collarbonen keikan Virgin Oilissa pitkästä aikaa. Olin siinä aavistuksen elin otsassa sillä en millään olisi tohtinut hengailla vain itseni seurassa, ja kun kaiken huipuksi bongasin erään täysi-ikäisen iik-fanin, meinasi kudit siihen loppua.
Sain kuitenkin keikkaseuraa Markusta, joka ei viitsinyt jättää listallaoloaan käyttämättä. Hyvä niin, yksin olisin vaan kiemurrellut tuskissani. Riikka kuitenkin löysäili eikä viittiny maksaa edes neljää egee, joten pieni kielennäyttö sille !

Seuraavana päivänä aurinkinko paistoi täydeltä terältä ja lähdin kunnon kauppalistan kanssa eiliseen äs-markettiin hakemaan vähän kaapintäytettä. Hiki vaan puski selästä ja jokapaikasta kun raahasin kolmea kauppakassia junalle selkä vääränä. Tässä vaiheessa päivää olin jo hieman tuskastunut vähästä sosialisoinnista ja yritin saada jonkun kanssani Selloon tsekkailemaan vähän mekkotarjontaa mun valmistujaisia silmälläpitäen, mutta en saanut osaan yhteyttä ja yksi ei jaksanut tulla. Ja Jennikin oli Lojossa Heikin kanssa, ugh. EN jäänyt laakereilleni lepäilemään vaan lähdin katsomaan, josko sopiva kolttu roikkuisi jonkun putiikin henkarissa.

Ehkä vajaan tunnin surffailun jälkeen olin täynnä koko touhua enkä löytänyt MITÄÄN. Kaikki varteenotettavat ja lompakolle sopivat kaupat oli kierretty, joten suuntasin kotiin tyhjin käsin.

Yhä se aurinko vaan porotteli ja sisäinen ahdistukseni kasvoi kun kaikilla oli jotain systeemeitä ettei ehtiny näkee tai sit en vain tavoittanut tarpeeksi monia. No, surkeana päädyin himaan ihmettelemään. Ja sitten kappas kun muistelin, että sunnuntaina olisi The Crashin viimeinen klubikeikka Tavastialla, liput 17 € ovelta eikä seuraa tiedossa.. aikani vääntelin ja kääntelin ja tunti ennen keikan arvoitua aloitusta hyppäsin taas junaan. Ajattelin, ettei tämä fiilis voi ainakaan laskea alemmaksi, ehkä mielialaa kohottaisi mainio keikka. Ja oikeassahan olin. Crash oli ihana as always. Vähän harmittaa se fakta, että ne laittaa pillit pussiin, mutta hekin harkitsivat jo leikkimielisesti CMX:ien tekemistä. Tässä vähän maistiaisia yhdestä suosikkibiisistäni:
http://www.facebook.com/video/video.php?v=82934178044&ref=mf

Tälläkään kertaa en kyllä välttynyt pieniltä keikka-ärytyksiltä: Eteeni tuli kaksi kaveripariskuntaa, joista kundit olivat lähes toistensa kopiot. Kummallakin valkoiset t-paidat ja farkut ja lähes samanlaiset nördetukat. Tytöt oli varmaan jotkut bestikset, toinen vaalea ja toinen tumma. JA NE OLI SELLASIA JUNTTIHEILUREITA kummatkin parit. AAAARGH. Pyllyä puolelle ja toiselle ja välillä epätahtiin, how annoying is that !?! Eikä tässä vielä kaikki ! Taakse tuli kaksi ärsyttävän kovalla äänellä puhuvaa finlandssvenskaa mimmiä. Tell me, miksi suomenruotsalaisilla, about kahden kympin hujakoilla olevilla tytöillä on lähes poikkeuksetta sellainen TERÄVÄ ja VÄHÄN NASAALI ääni. Ja sit sielt tuli niitä "vittu det var bästa keikka" -tyylisiä sekoitelauseita. Hengitin syvään, laskeskelin rauhassa kymmeniin ja pyöräyttelin silmiäni ihan vähäsen vain.

Maanantaina hivenen väsyneenä raahauduin ensin Me Naisten toimitukseen hakemaan tulevia kuvauksia varten vähän taksikortteja ja sieltä aavistuksen allapäin kohti Perämiehenkadun studiota. Ystävänkaipuuni oli niin suuri, että oli pakko poiketa luuseriystäväni työpaikalla katsomassa, josko hän olisi töissä. Olihan se ja pyysin pikaista halausta, koska en ehkä kestänyt muuten. No hivenen olo koheni ja parin tunnin studiolla häärimisen jälkeen lähdin palkkatöihin. Sinne pukkasikin sitten paljon kavereita ja tuttuja, yhtäkin Miikkaa en ollut taas aikoihin nähnyt ja olin sopivasti roudaamassa yhtä kärryä paikoilleen, joten 'hyppäsin' vaan sen kaulaan ja "HALATAAAAN!" :D haha. Seuraavaksi tulivat hippiystäväni ja vähän myöhemmin Hennakin kävi. Ihanaa ! Ja pisteenä i:n päälle viis minuuttia ennen sulkemista kassalleni yritti vielä päästä vinguttelemaan Jenni, Eppu ja Heikki. Onhan tämä toki kiinnostavaa, mutta tekee nyt mieleni vähän muistella kerta nuo pienet vierailut kohensivat masentunutta päivääni nollasta sataan. Ilmeisesti se oli vähän heijastunut työkavereihinkin kun Matti yhdessä vaiheessa tokaisi "miks sä näytät aina (?) noin vihaiselta?" "Vihaiselta? :o" "Nii.. tai ehkä vihainen ei oo oikee sana.. masentuneelta" "HÄ? Aijaa.. :o no en mä jaksa koko ajan olla suupielet korvissa..en mä ole masentunut :o" höh. Mikä avuksi?

No mut työpäivän päätteeksi poikkesin sit viel Jennille iltatrampalle ja -teelle. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Opinpa taas itsestäni jotain, jonka olen kyllä ennenkin huomannut:
En tosiaan ole mikään erakkoluonne.